Tähän tulee muutos nyt:
Tein ihanalle pienelle tytölle nimiäislahjaksi hopeisen ranneketjun. Ketjun malli on nyt yksi versio eurooppalaisesta muinaisketjusta 2-1. Käytin 1 mm hopealankaa ja laatta on 0,8 mm hopealevyä. Alkuperiään oli tarkoitus tehdä ketju 0,8 mm langasta, mutta en saanut sitä mistään.
Lisäsin myös pienen vaalenpunaisen swarovski kristallin ketjuun, pienenä lisä herkkuna, sillä tiedän neidin äidin pitävän vaaleanpunaisesta erityisen paljon. :)
Ketjun valmistaminen; veivaus, sahaus ja punonta meni nopeasti. Nimen stanssaaminen levyyn onnistui ihan ok, kunnes ensin olin saanut sahattua sen laatan suoraksi. Mikä ihme siinä on, että suoran linjan sahaaminen voi ollakkin joskus niin hankalaa! Onneksi on viilat keksitty (niitä on tässä työvaiheessa kyllä käytetty ihan riittämiin asti)
Vaan siitähän se sitten alkoi. Ai että meinasi hermot mennä kun porasin reikiä laatan päihin. Ensimmäinen reikä poraantui vähän jotenkin liiankin kivasti- olisi pitänyt nauttia siitä tunteesta enemmän. Seuraava reikä olikin sitten ihan eri juttu. Olin vaihtanut juuri uudet poranterät ja joten oikeasti kaikki olisi pitänyt mennä tämän toisenkin reijän kanssa kuin vettä vaan, vaan ei.
Olin kiinnittänyt laatan puualustaan kaksipuolisella teipillä, jotta laatta taatusti pysyy paikallaan kun poraan laattaa. Hienosti pysyi paikallaan, mutta reikää ei tullut, ei sitten millään. Pora huusi vimmana ja terä pyöri, mutta ei reikää, ei. Joten sammutin poran ja ...tässä kohtaa mun järki lamaantui ja älypäänä otin laatasta kiinni. Oi oi, kylläpä poltti niin hillittömästi, ettei sitä voi ymmärtää ellei ole ollut yhtä tyhmä ja iskenyt sormiaan kiinni tulikuumaan hopealaattaan. Tottahan se vimmattu "poraaminen" kuumensi sitä laattaa kun kitka ja se hyvin paikallaan pitävä teippi yhteisvaikutuksessa kuumensi sen. Tuloksena oli siis laatta ilman reikää, sulanut teippiliima toisella puolella ja palaneet sormenpäät- vaan ei reikää! Onneksi laattaan oli kuitenkin tullut pieni "ohenema" ja sain reijän niitattua siihen yhdellä pihdillä, jonka oikeaa tarkoitusta en tiedä, mutta reijän sain aikaiseksi kuitenkin ja sehän oli pääasia.
Koska kyseessä on nyt 925 hopea ja minulla on siihen oma leima, niin tietty täräytin sen leiman laatan takapuolelle. Leima on niin pikkuriikkinen, että minun oli ihan pakko tarkistaa muutamaan kertaan että pidän leimaa oikein päin. Vasara käteen, laatta alasimelle ja pum! Leima oli laatassa,- laatta levisi leiman kohdalta niin, että latta ei näyttänytkään enään suoralta. Havaitsin että olin täräyttänyt ihanan leimani ihan hillittömän liian lujaa, siis malttia leimailuun. :)
Seuraava vaihe oli sitten tämä puhdistus ja kiillotus. Pesu astianpesuaineella käsien välissä hieroen toimi hyvin, ajattelin skipata peittauskylvyn, sillä enhän oikeasti ollut juottanut mitään. Siirryin siis pesun jälkeen kiillotus vaiheeseen. En vieläkään omista kiillotusrumpua (nyyh) niin virittelin porasta hyvän kiillotus koneen. Näin tämän idean yhdessä nettivideossa ja tein siitä oman version. Kiinnitin poranterän paikalle kiillotuspään, joka on sellanen lankanen kiekko. Poran laitoin kiinni ruuvipenkkiin, siinä se pysyi paikallaa tukevasti. Laitoin kiillotus kiekkoon hopeankiillotus tahnaa ja sur rur, homma hoitui kivasti. Tosin kerran ketju pääsi irti kädestäni sillä seurauksella että se pyörähti poran kaulan ympäri ja pora sammui. Kiva huomata, että se sammui :D Vinkkinä niille, jotka saattavat pitää ideaa toteutuskelpoisena (siis sitä kiillotusosaa), laita sitä tahnaa siihen kiekkoon ihan tosi pikkusen. Sillä kun sen poran laittaa päälle, lähtee kiekko pyrimään vimmana ja seurauksena saattaa olla kiillotusvahasade.
Kiillotuksen jälkeen taas pesu ja siinä se sitten on, valmis rannekoru.
